Nuuksion esteettömän luontopolun Maahisenkierroksen opaskyltti.
Luontoreittien esteettömyyskartoituksia on tärkeä tehdä, jotta kävijät saavat tarvitsemansa tiedot reiteistä. Kartoituksissa kerätyt esteettömyystiedot liitetään osaksi reittikuvauksia, joiden perusteella kävijät voivat suunnitella luontoretkensä etukäteen.

Luontoreittien esteettömyyskartoitusmenetelmä ja sen kriteeristö pohjautuvat rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitusmenetelmään (ESKEH-kartoitusmenetelmä). Luontoreittien esteettömyyskartoitusmenetelmä kehitettiin Invalidiliitossa Helsingin kaupungin toimeksiannosta vuonna 2014.

Kartoituslomakkeita sekä kartoittajan opasta on päivitetty Suomen Paralympiakomitean (vuoden 2019 loppuun asti Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry) Esteetön eräpolku -hankkeessa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa vuosina 2018-2020. Päivitystyössä kartoituslomakkeistoa laajennettiin siten, että se soveltuisi paremmin myös pidempien ja vähemmän rakennettujen reittien kartoittamiseen. Kartoituslomakkeet on jaettu kahteen osaan, joista Esteettömän luontoreitin kartoituslomakkeet sisältävät 21 lomaketta ja Vaativan esteettömän luontoreitin kartoituslomakkeet 14 lomaketta. 

Lomakkeiden avulla kohteesta kartoitetaan saatavilla oleva ennakkotieto (verkkosivut sekä esitteet), reitillä olevat opasteet ja reitin ominaisuudet sekä reitin varrella olevat kohdepisteet ja palvelut, kuten näköalatasanteet, laavut ja puuceet.

Luontoreittien esteettömyyskartoittaminen tuottaa arvokasta tietoa niin reittien ylläpitäjille, kuin retkeilijöille. Esteettömyyskartoituksen pohjalta tuotetaan raportti, joka auttaa retkeilyreitin ominaisuuksien dokumentoinnissa ylläpitoa, kunnostusta ja tiedottamista varten. Etukäteen saatava tieto on tärkeää, jotta retkeä suunnitteleva saa tarvitsemansa tiedot kohteesta ja voi sen perusteella arvioida soveltuuko kyseinen retkikohde hänelle. 

Esteetön eräpolku -hanke on päättynyt ja hankkeen loppuraportti on julkaistuna Suomen Paralympiakomitean verkkosivuilla.  

(Päivitetään pian)

(Päivitetty 5.5.2020)

(Päivitetty 5.5.2020)

 

Jaa sosiaalisessa mediassa