
Kuvan bussissa ovat isokokoiset ja selkeät linjanumerot, jotka
on helppo erottaa kauempaakin. Lisäksi bussi on
matalalattiainen. Kuvan pysäkki suojaa asiakkaita hyvin
sään vaikutuksilta ja näkyväisyys bussin
tulosuuntaan on hyvä, esteenä ei ole mainoksia tai
pensaita. Pysäkki on erotettu takana kulkevasta
pyörätiestä, jolloin törmäysmahdollisuus
on pienempi. Pysäkkikatoksen ja ajoradan reunan välin on
oltava riittävän suuri, jotta siitä mahtuu
turvallisesti kulkemaan pyörätuolilla, rollaattorilla tai
lastenvaunuilla.

Kaupunkiliikenteen busseissa on usein ns. niiausominaisuus, jolloin
auto "kumartaa" ja tasoero pienenee. Lisäksi bussit ovat
varustetut käännettävillä tai esiin
työntyvillä luiskilla. Kuvan luiskan
kääntämiseen tarvitaan toista henkilöä.
Kuvassa kuljettaja kääntää luiskan esiin.
Aikatauluihin on merkitty matalalattiaiset vuorot. Isoimpien
kaupunkien linja-autokalusto on suurimmaksi osaksi matalalattiaista
mallia.

Luiska täytyy varustaa liukastumista estävillä
tarranauhoilla tms. Luiskan täytyy olla tarpeeksi leveä
(min. 900 mm) ja kestettävä painavan
sähköpyörätuolin ja sen
käyttäjän paino.

Bussin keskiosaan on varattu tila lastenvaunuille,
pyörätuolille, rollaattorille tms. Tila on varustettu
kääntyvällä istuimella, käsijohteilla ja
pysäytyspainonapilla. Lisäksi olisi hyvä olla
pyörätuolin kiinnittämiseen turvavyö tms.
kiinnitysjärjestelmä. Kuvan ikkunan alareunan olisi
hyvä olla hieman matalammalla, jolloin myös
pyörätuolista voi seurata matkan edistymistä ja
jäädä pois oikealla pysäkillä.


Kaukoliikenteen ja tilausliikenteen linja-autot ovat yleensä hankalia esteettömyyden kannalta. Tilausliikenteessä on joitakin hisseillä varustettuja linja-autoja, joissa voi matkustaa myös pyörätuolilla. Kuvassa kuljettaja käyttää hissiä, jolla pyörätuolia tms. käyttävä asiakas voi siirtyä linja-auton matkustajatiloihin. Hissin käyttö vaatii aina kuljettajan läsnäoloa.

Hissillä varustettu linja-auto ei ole riippuvainen
pysäkin korotuksista, hissi laskeutuu aivan maanpinnan
tasolle. Pysähdyspaikaksi on valittava mahdollisimman
turvallinen ja tasainen paikka.

Linja-auton peräosaan asennettussa tilavassa wc:ssä
voivat asioida myös pyörätuolia tai muuta
apuvälinettä käyttävät henkilöt.
Kuvan kaksoisovet säästävät tilaa ahtaassa
linja-autossa. Tilava wc myös nopeuttaa matkantekoa, kun
matkataukoja tarvitaan vähemmän. Siirtymiset
hissillä ulos ja takaisin sisään vievät
runsaasti aikaa, varsinkin useamman apuvälineitä
käyttävän ollessa matkustajina.

Hissillä varustetuissa linja-autoissa osa istuimista on usein irroitettavia, jolloin voidaan tarpeen mukaan lisätä pyörätuolipaikkoja.

Pyörätuoli täytyy kiinnittää tuolin
rungosta ajoneuvoon. Renkaat eivät ole oikea kiinnityskohta.
Jos pyörätuoli kiinnitetään
hihnatyyppisellä
liikkeenrajoitusjärjestelmällä, on kiinnityshihnoja
oltava neljä kappaletta. Kaksi hihnaa suunnataan
kulkusuunnassa taaksepäin ja kaksi eteenpäin.
Pyörätuoli ei saa normaalissa ajo-olosuhteissa liikkua
eteen- tai taaksepäin eikä siirtyä paikaltaan.
Pyörätuolissa matkustavan on käytettävä
kolmipiste- tai lantioturvavyötä. Turvavyö ei saa
mennä tuolin käsinojien tms. ylitse, vaan vyön
täytyy asettua matkustajan kehoa vasten. Pyörätuolin
kiinnitysjärjestelmän ja matkustajan turvavöiden on
oltava erillisiä. Näiden ankkurointipisteet ajoneuvossa
voivat olla yhteisiä.
Pyörätuolipaikan on oltava riittävän tilava, leveys vähintään 750 mm ja pituus vähintään 1300 mm. Lattian pinnan tulee olla tasainen ja kallistumat saavat olla enintään 1%. Vapaan korkeuden tulee olla vähintään 1450 mm.
Pyörätuolin kiinnitysjärjestelmän
vaatimukset määritellään standardissa SFS
5912. Lisätietoja saa Suomen Standardisoimisliitosta, PL 116
(Maistraatinportti 2), 00241 Helsinki, puh. (09) 149 9331, www.sfs.fi.
Lisätietoja
Aino - ajantasaisen
liikenneinfon tutkimus- ja kehittämisohjelma
Paikallisliikenneliiton infrakortit, mm. esteetön
bussipysäkki
www.paikallisliikenneliitto.com
> Julkaisut