Materiaalit

Sisätilojen pintamateriaalit

Yleistä


Sisätiloissa käytettävät pintamateriaalit on valittava huolella, sillä niillä on suuri merkitys turvallisuuden, toimivuuden ja terveellisyyden kannalta. Liikkumisesteisten kannalta tärkeintä on lattiapinnan luistamattomuus, näkövammaisten kannalta kiiltävien pintojen välttäminen ja kaikkien kannalta pölyä keräävien tai kosketusallergiaa aiheuttavien materiaalien välttäminen. Sisustuksessa ja kalusteissa tulee käyttää pesunkestäviä maalipintoja, joista ei irtoa hiukkasia. Allergisia reaktioita voivat aiheuttaa kosketettaessa mm. nikkeli, kromi ja eräät kumissa käytettävät väriaineet. Näitä aineita ei pidä käyttää säätimissä, painikkeissa, kaiteissa ym. Metallin pintakiilto voi aiheuttaa heijastushäikäisyä heikkonäköisille, samoin esim. tukitangon metallipinta saattaa olla liian liukas märkänä tukevan otteen saamiseksi.

 

Lattiamateriaalit


Lattian materiaaleiksi tulee valita helppohoitoisia ja kestäviä laatuja. Liikkumisesteisten kannalta on tärkeää, että lattia on märkänäkin luistamaton ja samalla helposti puhdistettava. Nämä kaksi ehtoa on vaikea täyttää samanaikaisesti.

Käveleville henkilöille soveltuu kohtalaisen joustava lattiapinta. Pyörätuolin käyttäjä edellyttää lattiapinnalta riittävää kovuutta ja tasaisuutta. Heikkonäköisille on tärkeää, ettei lattiamateriaali ole kiiltävä varsinkaan silloin kun se on väriltään tumma.

Lattiamateriaalien on kestettävä vesipesua. PVC-muovi on käyttökelpoinen ratkaisu. Myös puulattia soveltuu hyvin vammaisen asuntoon, joskin se saattaa lakattuna olla liukas. Klinkkerilattiat ovat yleensä liian liukkaita. Märkätilojen lattian nastapintaiset keraamiset laatat voivat aiheuttaa liukastumista keppien kanssa liikkuville vammaisille, koska kohokuvioiden väliin jää vettä keräävät, liukkaat urat.

Keraamiset lattialaatat on mahdollista käsitellä luistamattomiksi. Saatavilla on myös muovimatto, jonka luistamattomuutta on lisätty mineraalikiteiden avulla. Matto on myös helppo puhdistaa ja soveltuu märkätiloihin.

Valmiin lattian päällystäminen korkkilaatoilla on suositeltava ratkaisu silloin, kun vanha päällyste ei sovellu liikkumisesteisille. Hengitystieallergisille sopivia ovat lauta- ja parkettilattioiden lisäksi laatta- tai kivilattiat.

Kokolattiamatto on huono ratkaisu, koska se kerää pölyä ja on siten allergisten henkilöiden kannalta erittäin haitallinen. Kokolattiamattoa ei voi kunnolla puhdistaa liasta ja pölystä. Sitä paitsi pyörätuolilla on erittäin hankala liikkua pehmeällä pinnalla.

 

Seinämateriaalit


Seinäpinnaksi soveltuu pölyä keräämätön, helposti puhdistettava materiaali. Hengitystieallergian kannalta suositeltavia seinämateriaaleja ovat kipsilevyt, rapatut ja maalatut kiviseinät sekä puupaneeli pystylaudoitettuna.

Allergisia reaktioita saattaa sen sijaan aiheutua mm. lastulevyistä ja muovilaminaatista samoin kuin muovitapeteista niissä käytettävien liima-aineiden vuoksi. Kohokuvioinen muovitapetti kylpyhuoneessa on huono ratkaisu, sillä kuviointi kerää pölyä ja kosteus aiheuttaa homeen muodostumista.

 

Ulkoalueiden pintamateriaalit


Alueiden jäsentelyssä voidaan käyttää hyväksi materiaali- ja värikontrasteja. Kulkuväylien ja -alueiden pintamateriaaliksi sopii asfaltti, betoni, tiivistetty kivituhka ja sellaiset laattatyypit, jotka ovat sileitä ja luistamattomia. Esimerkiksi nupu- tai mukulakivet eivät sovellu kulkuväylän pintamateriaaliksi, sen sijaan ne sopivat hyvin rajaamaan kulkuväylää samoin kuin ruohikko.

Laattojen välisten rakojen enimmäisleveys on 5 mm. Kohoumat tai kuopat saavat olla korkeudeltaan enintään 5 mm. Kohoumia on näkövammaisten opastamiseksi tai varoittamiseksi käytettävissä laatoissa, joissa on ohjaavia kohoraitoja tai varoittavia pieniä kohokupoleita.

 

Teksti: Esteetön asuinrakennus
Kuvat: Esteettömät liikuntatilat 2002 CD-ROM ja Ongelma vai haaste CD-ROM

 

 

 

Lisätietoja:

Esteettömiä ratkaisuja-opas:
Materiaalit ja värit
(pdf, 1,3 Mt)

Sivun alkuun